
Tuotevalidointi on olennainen vaihe liiketoiminnan käynnistämisessä. Tässä artikkelissa tutustutaan tuotevalidointi-prosessiin sekä käydään läpi kahdeksaan strategiaan, joilla voit validoida tuotteesi.
Liiketoiminnan aloittamisen keskeinen osa on selvittää, löytyykö tuotteellesi markkinoita. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin käyttää aikaa, energiaa ja rahaa tuotteen kehittämiseen vain huomatakseen lanseerauksen yhteydessä, ettei kukaan ole kiinnostunut.
Monet tuotteet perustuvat pelkkään oletukseen ilman tietoa markkinoista. Tilastot osoittavat, että 35 % epäonnistuneista pienyrityksistä epäonnistuvat, koska niiden tuotteelle ei löydy kysyntää. Toisin sanoen, product-market fit puuttuu.
Tuoteidean voi validoida monin eri tavoin, ja lähestymistapa voi vaihdella liiketoimintamallin mukaan. Alla tutustut tuotevalidoinnin prosessiin ja opit kahdeksan tehokasta strategiaa, joilla voit validoida tuotteesi.
Tuotevalidointi tarkoittaa tuotteen arvioimista kehitysprosessin aikana sen varmistamiseksi, että se täyttää tietyt vaatimukset.
Tuotevalidoinnin prosessissa testataan tuotteen toiminnallisuutta, suorituskykyä ja soveltuvuutta markkinoille. Sen avulla voit tunnistaa ja korjata ongelmia ennen tuotteen julkaisua, mikä parantaa asiakastyytyväisyyttä ja vähentää epäonnistumisriskiä.
Tuotevalidointi on ensimmäinen askel uuden tuotteen tai liiketoiminnan rakentamisessa. Suuryritykset saattavat palkata ulkopuolisia konsultteja tutkimaan ja validoimaan tuoteideoita, kun taas pienyritykset ja startupit käyttävät kevyempiä, budjettiystävällisiä lähestymistapoja. Kevyt tuotevalidointi tarkoittaa, että selvität, mitä tuotetta voit kehittää pienellä budjetilla.
Tässä ovat vaiheet, joilla voit validoida tuotteesi:
Ennen vuotta 2007 harva osasi kaivata älypuhelinta – kunnes Apple esitteli sen. Nykyään älypuhelimet ovat erottamaton osa ihmisten elämää, auttaen heitä pitämään yhteyttä, ostamaan tuotteita ja seuraamaan terveyttään.
Hyvä tuote vastaa todelliseen tarpeeseen tai ratkaisee olemassa olevan ongelman. Siksi kysymys “Mitä ihmiset tarvitsevat?” on ratkaisevan tärkeä. Jos tuote ei vastaa todelliseen tarpeeseen, se ei todennäköisesti menesty markkinoilla.
Kun tiedät, mitä ihmiset tarvitsevat, seuraava askel on miettiä kohdeyleisöäsi. Asiakkaiden validointi auttaa sinua löytämään potentiaalisimmat asiakassegmentit ja tunnistamaan varhaiset omaksujat (early adopters).
Kohdemarkkinasi selvittämiseen voit käyttää seuraavia menetelmiä:
Markkina-analyysi tarkoittaa tietyn markkinaraon, toimialan tai segmentin tutkimista. Huolellinen tutkimus auttaa ymmärtämään kohdemarkkinoitasi, kilpailutilannetta ja sitä, mihin brändisi ja tuotteesi sijoittuvat.
Markkina-analyysisi tulisi selvittää:
Viimeinen tärkeä kysymys kuuluu: “Haluavatko ihmiset tuotteen?” Tällä tarkoitetaan sitä, ostaisivatko ja käyttäisivätkö he tuotetta sen nähtyään.
Tässä vaiheessa on tavallista luoda prototyyppi tai pienin julkaisukelpoinen tuote (MVP, Minimum Viable Product), jota voidaan testata käyttäjäryhmillä. MVP:n etuja ovat:
LinkedIn:n perustaja Reid Hoffman on sanonut: “If you aren’t embarrassed by the first version of your product, you’ve launched too late.” Toisin sanoen, MVP:n tulee olla niin minimum, että sinua hävettää julkaista se. Näin olet varma, että et ole käyttänyt liikaa aikaa ja rahaa tuotteen hiomiseen ja saat kullanarvoisen asiakaskokemuksen riittävän aikaisessa vaiheessa.
Tuotteen myyminen on yksinkertaisin ja tehokkain tapa validoida se. Asiakkaiden maksuhalukkuus osoittaa tuotteen arvon.
Siihen asti kunnes ihmiset maksavat sinulle, liiketoimintasi on vain yksi iso olettamus. Potentiaalisten asiakkaiden tunteminen on tärkeää, mutta et voi rakentaa liiketoimintaasi ennen kuin asiakkaat ovat valmiita maksamaan tuotteestasi.
Tässä muutamia tapoja analysoida kilpailijoita:
Kilpailijoiden tarkastelu auttaa ymmärtämään markkinoiden kysyntää. On helppoa ajatella, että suuret kilpailijat estävät tuotteesi onnistumismahdollisuudet. Suurien ja menestyvien kilpailijoiden vuoksi ei kuitenkaan kannata lannistua.
Ensinnäkin, jos tuotteellesi on kilpailijoita, voit olla suhteellisen varma, että markkinoilla on kysyntää. Sinun tuleekin selvittää heidän vahvuutensa ja heikkoutensa, jotta voit löytää oman tuotteesi erottautumiskeinot, unique selling points (USP).
Muun muassa Aavalabs on luonut erittäin tarkkan protokollan, jolla he analysoivat markkinan, kilpailijat sekä heidän tuotteensa.
Kysynnän ja hakumäärien analysointi on toinen tapa validoida tuotteesi. Nyt kun tiedät enemmän kilpailijoistasi, on aika tarkastella potentiaalisten asiakkaiden kiinnostusta.
Google Trends ja Semrush ovat hyödyllisiä työkaluja kysynnän ja hakumäärien analysointiin.
Google Trendsin avulla voit nähdä, onko kyseessä nouseva trendituote vai pysähtynyt tuotekategoria. Hiipuville markkinoille hyppääminen on viimeinen asia, mitä haluat tehdä.
Semrush on toinen työkalu, jota voit käyttää. Tämän avainsanatutkimustyökalun avulla voit löytää tuotteeseesi liittyviä avainsanoja ja fraaseja sekä nähdä, kuinka monta hakua kukin niistä saa.
Kun ymmärrät asiakaskuntasi, on tärkeää, että he voivat kommunikoida kanssasi ja antaa palautetta. Ilmainen kysely on helpoin tapa kerätä asiakaspalautetta MVP tuotteestasi (minimum viable product, eli pienin julkaisukelpoinen tuote).
Ilmainen kyselytyökalu, Google Forms, voi auttaa keräämään asiakaspalautetta nopeasti ja helposti. Suomalaisen Zef:n avulla pystyt rakentamaan huomattavasti monipuolisempia ja tarkempia kyselyitä, mutta palvelu on maksullinen usein turhan “raskas” työkalu alkuvaiheen tuotevalidointiin.
Sisällytä kyselyyn ensisijaisesti vastaajia, jotka eivät ole perhettäsi tai ystäviäsi, sillä heidän palautteensa on vähemmän puolueellista. Jotta voit tehdä mahdollisimman tehokkaan ja hyödyllisen kyselyn sekä välttää yleisimmät virheet, kannattaa perehtyä The Mom Testiin, lyhyeen ja käytännölliseen opukseen kuinka tehdä asiakaskyselyt ja fokusryhmät oikein.
5. Käynnistä joukkorahoituskampanja
Joukkorahoitus voi todistaa, onko tuotteelle kysyntää. Suomalainen Mesenaatti sekä suuret kansainväliset toimijat, Kickstarter ja Indiegogo, tarjoavat alustan, jossa voit esitellä ideasi ja testata kiinnostusta.
Lautapelit.fi keräsi Agemonia-lautapelilleen 2 176 tukijalta yhteensä 241 383 euroa Kickstarterin kautta. Voidaankin suurella varmuudella olettaa, että lautapelillä on riittävästi kysyntää.
Toinen tapa validoida tuoteidea on käyttää sosiaalista mediaa. Sinun seuraajasi “tuntevat” sinut parhaiten ja he kertovat mielellään mitä haluaisivat nähdä sinulta. Joka päivä miljoonat ihmiset jakavat tunteitaan sosiaalisessa mediassa, keskustellen ostamistaan tuotteista ja kokemuksistaan niiden kanssa.
Sosiaalinen media onkin loistava työkalu suoraan asiakaspalautteeseen ja trendien seuraamiseen. Voit käyttää kyselyjä, suoria lähetyksiä ja sosiaalisen kuuntelun työkaluja ymmärtääksesi asiakkaiden tarpeita.
Tehokkaita työkaluja tähän tarkoitukseen on esimerkiksi:
Ohjaamalla liikennettä verkkosivustollesi ja keräämällä sähköpostiosoitteita voit aloittaa suhteen potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Tämä on erinomainen tapa arvioida tuotteesi todellista kiinnostavuutta ja markkinakysyntää.
Sinulla ei tarvitse vielä olla tuotetta valmiina. Riittää, kun sinulla on idea tuotteesta ja sen ominaisuuksista, joiden pohjalta suunnittelet yksinkertaisen laskeutumissivun (landing page).
Helpot (no-code) ja tehokkaat palvelut laskeutumissivun tekemiseen:
Jos tiedät, että olet tekemässä Shopify-verkkokaupan, niin voit hyvin rakentaa laskeutumissivusi suoraan Shopifylle.
Paikalliset messut ja tapahtumat ovat loistava tapa saada välitöntä palautetta tuotteestasi. Näissä tilanteissa voit kysellä eri ominaisuuksista, testata useita hintapisteitä ja tarkkailla asiakkaiden reaktioita, sekä kysellä asiakkaiden käyttämistä kilpailijoiden tuotteista.
Mitä enemmän keskustelet ihmisten kanssa, sitä enemmän tietoa keräät ja ideasi kristallisoituu, keskustelu keskustelulta. Muista yllä mainittu The Mom Test, joka auttaa välttämään yleisimmät sudenkuopat asiakashaastatteluissa.
Lopuksi, jokaisen yrittäjän tulisi muistaa, että validointiprosessia ei saa venyttää viivyttelyksi. Alkuvaiheen työ tuotteen validoinnissa on kiistatta hyödyllistä, sillä se antaa sinulle tarvittavaa itsevarmuutta edetä ja voi auttaa välttämään kalliita virheitä, säästäen aikaa ja rahaa.
Totuus on, että jokaisen yrittäjän on opittava asioita matkan varrella. Yritys ennustaa täydellisesti kaikki mahdolliset skenaariot vain viivyttää tuotteen lanseerausta ja myyntiä… ja on lisäksi mahdotonta. Alkuun pääseminen – jo pienelläkin askeleella – voi opettaa sinulle paljon. Kaikki tutkimus ja analyysit johtavat lopulta siihen ratkaisevaan hetkeen, kun todella hyppäät mukaan.
Sovi esittely ja tule kuulemaan kuinka optimoit verkkokauppasi varastointi-, ja logistiikkaratkaisut